Valikko

Pyydämme kuittaamaan pelastussuunnitelman luetuksi tutustuttuasi siihen.

Voit kuitata pelastussuunnitelman luetuksi tämän sivun alareunasta.

Johdanto

Pelastussuunnitelman tarkoituksena on herättää työntekijöiden, ohjaajien ja seurakuntalaisten mielenkiintoa turvallisuusasioita kohtaan ja antaa heille tietoa kiinteistön turvallisuuteen liittyvissä asioissa normaali- ja poikkeusoloissa sekä selkeyttää toimintaohjeita vaaratilanteiden, onnettomuuksien, suuronnettomuuden ja poikkeusolojen varalta.

Oikeat ensitoimenpiteet ennen ammattiauttajien saapumista ovat ratkaisevan tärkeitä esimerkiksi sairaskohtaus-, palo- tai vesivahinkotilanteessa. Onnistuneet ensitoimenpiteet vähentävät onnettomuuden seurauksena syntyviä vahinkoja merkittävästi - ääritilanteessa antavat lähimmäiselle elämän takaisin. Meistä jokainen on velvollinen toimimaan ja auttamaan omien kykyjensä mukaan.

Oulun seurakuntayhtymä

Lainsäädäntö

Pelastussuunnitelman laatimisvelvollisuus perustuu pelastuslain (PeL 379/2011) sekä pelastusasetuksen (PeA 40772011) vaatimuksiin omatoimisesta varautumisesta. Säädösten tavoitteena on ihmisten oman toiminnan sekä viranomaistoiminnan menetelmin vähentää tulipalojen, tapaturmien ja muiden vaaratilanteiden määrää siten, että väestön terveys, omaisuus, työpaikat, toimeentulo, tuotannon jatkuvuus ja puhdas ympäristö kyetään turvaamaan kaikissa olosuhteissa sekä normaali- että poikkeusoloissa.

Pelastussuunnitelma on kirjoitettu dokumentti siitä, kuinka kohteessa varaudutaan toimimaan erilaisissa onnettomuus-, vaara- tai vahinkotilanteissa ja kuinka se organisoi onnettomuuksia ehkäisevän toiminnan. Järjestelyjen lähtökohtana ovat uhkakuvat sekä niistä johdettujen riskien arviointi ja hallinta. Tässä kiinteistössä suunnitteluvelvoitteen määräytymiseen on vaikuttanut seuraavat pelastuslain kohdat: 14 §,15 §,16 §.

Jakelu ja päivittäminen

Suunnitelma on tarkastettava vähintään kerran vuodessa sekä toiminnan oleellisesti muuttuessa. Pelastusviranomaisia täytyy pitää ajan tasalla suunnitelmasta ja sen oleellisista päivityksistä.

Päivittäminen

Suunnitelmapäivityksestä vastaa: Seurakuntamestarit

Omatoiminen suunnitelman tarkastus tehdään vuosittain. Kukin seurakunta pitää ajantasalla pelastussuunnitelmassa esitettyjen vastuuhenkilöiden ja toimintojen oikeellisuuden, tarvittaessa päivittää päivitysoikeuksiensa laajuudessa sekä ilmoittaa muista tarvittavista muutoksista turvallisuuspäällikölle.

Päivitystä valvoo ja ohjaa seurakuntayhtymän turvallisuuspäällikkö.

Jakelu

Suunnitelma löytyy MSTC-pelastussuunnitelmatyökalusta. Pelastussuunnitelman pääsee lukemaan seurakuntayhtymän kotisivuilta tai kiinteistön ohjetaulussa olevan QR-koodin kautta.

Kohteen perustiedot

Keskustan seurakuntatalo: Kiinteistön kerroksissa on erityyppistä toimintaa. 2. kerroksessa on seurakuntasali ja ruokailutilat. 2. kerroksessa on myös teollisuuskeittiö palvelemassa erityyppisiä tilaisuuksia. Tiloissa on kerroksissa 3-6 toimisto ja kokoontumistiloja. 1. kerroksessa on vastaanotto ja infopalveluita sekä monitoimitila.

Vanha pappila: Tiloissa on kokoontumistiloja ja toimistotiloja. Tilat mahdollistavat juhlien järjestämisen ja tilojen suunnittelussa on huomioitu vapaaliikkuminen. Näissä tilaisuuksissa on usein myös keittiö toiminnassa. Kiinteistö on suojelukohde joten esim. yläkerran ullakolla sijaitsevaan näyttelytilaan johtaa kapeat ja jyrkät portaat.

Perustiedot

Kiinteistön nimi Keskustan seurakuntatalo ja Vanha pappila
Kiinteistön osoite Isokatu 17
Asemakatu 6
90100 OULU
Rakennusten määrä 2
Kiinteistön omistaja Oulun seurakuntayhtymä
puh. 08 3161300
http://www.oulunseurakunnat.fi
Keskustan seurakuntatalo
Rakentamisvuosi 2014
Kerrokset 6
Rakennusmateriaali Puu
Käyttötarkoitus Seurakuntatila
Vanha pappila
Rakentamisvuosi 2010
Pinta-ala 1 330 m²
Kerrokset 3
Rakennusmateriaali Puu
Käyttötarkoitus Seurakuntatila

Muut tiedot

Kohde kuuluu seuraavaan pelastustoimen alueeseen: Pohjois-Pohjanmaa. Pelastuslaitoksen arvioitu saapumisaika kohteeseen on n. 6 minuuttia.

Paloilmoittimen keskuksen sijainti Keskustan seurakuntatalo, 1. kerroksessa sisäpihan puoleisessa sisäänkäynnissä.
Paloilmoittimen hoitaja Timo Rantala
Oulun seurakuntayhtymä
puh. 050 5252404
Paloilmoittimen keskuksen sijainti Vanha pappila, Asemakadun puoleisen oven eteistilassa.
Kiinteistönhoito Kiinteistöpalvelut
puh. 044 3161730
päivystys 040 5652674
Talvikunnossapito Lassila&Tikanoja
puh. 010 636121
Sähköntarjoaja Oulun Energia
puh. 08 55843300
päivystys 08 55843222
http://www.oulunenergia.fi
Vesiyhtiö Oulun kaupunki: Oulun vesi
puh. 08 55843800
päivystys 044 7033800
http://www.oulunvesi.fi
Vartiointiliikkeen yhteystiedot Avarn Security
päivystys puh. 010 6202000
Kokoontumispaikka Otto Karhin puisto
Varakokoontumispaikka Viereinen kiinteistö
Väestönsuojien määrä 1
Väestönsuojan sijainti VSS1 Keskustan seurakuntatalo K2 kellari
Lämmitysmuoto Kaukolämpö
Veden pääsulku Keskustan seurakuntatalo: Kellari K1
Vanha pappila: Kellari
Lämmönjakohuone Keskustan seurakuntatalo: Kellari K1
Vanha pappila: Kellari
Sähköpääkeskus Keskustan seurakuntatalo: Kellari K1
Vanha pappila: Kellari
Ilmanvaihtokoneet

Ilmanvaihdon hätä-seis

Keskustan seurakuntatalo: Kiinteistön sisäpihan eteisessä

Vanha pappila: Paloilmaisimen vieressä Asemakadun puoleisen oven eteistilassa.

Henkilömäärät

Yhteensä
Päivällä Illalla Yöllä
Arkisin 100 100 0
Kohteiden tarkat henkilömäärät eritelty erllisessä liitteessä
Viikonloppuisin 100 100 0
Kohteiden tarkat henkilömäärät eritelty erllisessä liitteessä

Kiinteistön huoltotoimenpiteet

  • Kiireelliset kiinteistöhuoltotyöt hoidetaan arkena kiinteistöpalveluiden kautta.
  • Kiireettömät kiinteistöhuoltotyöt hoidetaan aina palvelupyynnöllä.
  • Virka-ajan ulkopuolella kiireellisissä kiinteistöhuoltotöissä otetaan yhteyttä päivystysnumeroihin (Katso luku 5.5.).
  • Viikonloppuisin tilatuista kiireellisistä kiinteistöhuoltotöistä (esimerkiksi viemärihuolto) ilmoitetaan palvelupyynnöllä kiinteistöpalveluihin.
  • Mahdolliset siivouksen tai kiinteistöhuollon reklamaatiot ilmoitetaan palvelupyynnöllä.

Organisaatio

Turvallisuushenkilöstö

Onnettomuuksien ja vahinkojen ennaltaehkäisystä sekä pelastus-, ensiapu- ja muista kiireellisistä tehtävistä vastaavat seurakunnan turvallisuushenkilöstö. Turvallisuushenkilöstöllä on jokaisella oma tehtävänsä, jonka he hoitavat muun työnsä ohella. Henkilöstön tulee perehtyä huolellisesti seurakunnan pelastussuunnitelmaan, omaan tehtäväkuvaukseen ja annettuihin turvallisuusohjeisiin ja toimia niiden mukaan sekä normaaliaikana, että onnettomuuden sattuessa.

Myös jokaisen seurakunnan henkilön tulee toimia annettujen ohjeiden mukaan, ylläpitää ja edistää seurakunnan turvallisuuskulttuurin muodostumista ja tarvittaessa ehkäistä vahingon syntyminen tai rajoittaa vahingon laajuutta. Seurakunnan johdon tulee omalta osaltaan mahdollistaa turvallisuuteen tähtäävä toiminta antamalla turvallisuushenkilöstölle riittävä toimintavapaus tehtävien suorittamiseen.

Turvallisuushenkilöstön tehtävät

Yhteisen kirkkoneuvoston päätöksellä (8/25.5.2005 § 200 liite 51) on yhtymään nimetty pelastusorganisaatio.

Turvallisuusjohtaja (yhtymäjohtaja) Antaa edellytykset turvallisuustoiminnan luomiselle ja ylläpitämiselle. Vastaa turvallisuusorganisaation henkilöhallinnasta. Määrittelee osaltaan turvallisuustoiminnan tavoitteet yhdessä turvallisuuspäällikön kanssa. Antaa turvallisuushenkilöstölle taloudelliset toimintaresurssit. Päättää laajoissa onnettomuus- ja vahinkotilanteissa toiminnan muutoksista.

Turvallisuuspäällikkö Johtaa turvallisuustoimintaa ja vastaa siitä, että tilat pysyvät säädösten, määräysten ja ohjeiden edellyttämässä kunnossa. Koordinoi turvallisuusorganisaation toimintaa ja vastaa pelastustoimintaan liittyvien harjoitusten organisoinnista. Pitää yhteyttä alan viranomaisiin ja osallistuu palo- ja työsuojelupiirin tarkastuksiin.
Määrittelee osaltaan turvallisuustoiminnan painopistealueet yhteistyössä turvallisuusjohtajan kanssa. Vastaa turvallisuusmateriaalin hankkimisesta ja ylläpitämisestä. Arvioi turvallisuustoiminnan tuloksellisuutta ja raportoi toiminnastaan johdolle. Johtaa turvallisuushenkilöstön toimintaa onnettomuus- ja vahinkotilanteissa.

Kiinteistön turvallisuusvastaava (seurakuntamestari) Huolehtii päivittäisen työn ohella palo- ja henkilöturvallisuuden sekä muun pelastus- / turvallisuustoiminnan ylläpitämisestä alueellaan. Huolehtii työpaikallaan pelastus-, sammutus-, ensiapu- tai muiden toimenpiteiden käynnistämisestä onnettomuus- tai vahinkotilanteissa. Poistuu itse viimeisenä omalta vastuualueeltaan (evakuointitilanne). Huolehtii pelastus- / turvallisuustoimintaan liittyvän valmiuden ylläpitämisestä alueellaan. Perehdyttää työntekijät työpaikan turvallisuusjärjestelyihin ja toimintaan onnettomuustilanteissa. Kehittää ja tekee esityksiä turvallisuuden kehittämiseksi. Ilmoittaa turvallisuuspäällikölle työpaikalla tapahtuvista turvallisuustoimintaan vaikuttavista tapahtumista. Päivittää ja ylläpitää kiinteistön pelastussuunnitelmaa.

Turvallisuusvalvojat Seuraavat päivittäisen työn ohella palo- ja henkilöturvallisuuden sekä muun pelastus- / turvallisuustoiminnan ylläpitämisestä alueellaan. Huolehtivat evakuointitilanteessa, että kaikki henkilöt ovat poistuneet omalta vastuualueeltaan. Ilmoittavat havaitsemistaan turvallisuuspuutteista kiinteistön turvallisuusvastaavalle.

Turvallisuushenkilöstön koulutus ja tiedotus

Yhtymän palveluyksiköiden ja seurakuntien järjestämien tilaisuuksien vastuuhenkilöille koulutetaan pelastussuunnitelman sisältö. Kun henkilöt liikkuvat eri kohteissa, niin he ennen tilaisuuden alkua lukevat kiinteistökohtaiset pelastussuunnitelmat. Niihin kirjattuja tietoja sisältyy myös viikkokohtaiseen turvallisuussuunnitteluun.

Yhtymään tulevan uuden työntekijän perehdyttäjän tulee esitellä tarkasti sen kiinteistön pelastussuunnitelma, missä henkilö pääasiassa työskentelee. Jos työntekijän työnkuva edellyttää työskentelyä useissa kiinteistöissä, niin hän tutustuu niiden pelastussuunnitelmiin oma-aloitteisesti.

Opastauluihin on merkitty alkusammutuskaluston, poistumisteiden ja ensiapuvälineiden sijainnit. Käsisammuttimet on merkitty omilla opastekilvillä.

Kiinteistön turvallisuushenkilöt

Johdon edustaja Aarne Kiviniemi
Oulun seurakuntayhtymä
puh. 050 5223285
aarne.kiviniemi@evl.fi
Turvallisuuspäällikkö Jukka Rönkönharju
Oulun seurakuntayhtymä
puh. 040 8477641
jukka.ronkonharju@evl.fi
Isokatu 17 kerrosvastaava
1.kerros
Vahtimestari (seurakuntamestari)
Oulun seurakuntayhtymä
puh. 040 5856113
Isokatu 17 kerrosvastaava
2.kerros
Vahtimestari (seurakuntamestari)
Oulun seurakuntayhtymä
puh. 040 5856113
Isokatu 17 kerrosvastaava
4.kerros: Aluerekisteri
Katja Kallio
Oulun seurakuntayhtymä
puh. 044 3161539
Isokatu 17 kerrosvastaava
4.kerros: Taloushallinto ja tietohallintopalvelut
Maria Satalahti
Oulun seurakuntayhtymä
puh. 044 3161650
Isokatu 17 kerrosvastaava
4.kerros: Taloushallinto ja tietohallintopalvelut
Mika Björn
Oulun seurakuntayhtymä
puh. 050 9175849
Isokatu 17 kerrosvastaava
4.kerros: Viestintä ja rauhan tervehdys
Sinikka Kaarela
Oulun seurakuntayhtymä
puh. 040 7400393
Isokatu 17 kerrosvastaava
4.kerros:Viestintä ja rauhan tervehdys
Riitta Hirvonen
Oulun seurakuntayhtymä
puh. 044 5626447
Isokatu 17 kerrosvastaava
5.kerros: Kiinteistöpalvelut
Anne Hautamäki
Oulun seurakuntayhtymä
puh. 044 3161548
Isokatu 17 kerrosvastaava
Kellarikerros ja pysäköintialue
Vahtimestari (seurakuntamestari)
Oulun seurakuntayhtymä
puh. 040 5856113
Isokatu 17 kerrosvastaavan varahenkilö
3.kerros:Perheneuvonta, Kasvatustyön erityispalvelut, Diakoniset erikoispalvelut
Hannele Jurmu
Oulun seurakuntayhtymä
puh. 050 5402558
Isokatu 17 kerrosvastaavan varahenkilö
3.kerros:Perheneuvonta, Kasvatustyön erityispalvelut, Diakoniset erikoispalvelut
Tellervo Kianto
Oulun seurakuntayhtymä
puh. 040 7564022
Isokatu 17 kerrosvastaavan varahenkilö
4.kerros: Aluerekisteri
Raili Perälä
Oulun seurakuntayhtymä
puh. 044 3161543
Isokatu 17 kerrosvastaavan varahenkilö
4.kerros: Taloushallinto ja tietohallintopalvelut
Marjo Räihä
Oulun seurakuntayhtymä
puh. 044 3161652
Isokatu 17 kerrosvastaavan varahenkilö
4.kerros: Viestintä ja rauhan tervehdys
Mirjami Ritola
Oulun seurakuntayhtymä
puh. 044 3161727
Isokatu 17 kerrosvastaavan varahenkilö
4.kerros:Viestintä ja rauhan tervehdys
Elsi Salovaara
Oulun seurakuntayhtymä
puh. 044 5626447
Isokatu 17 kerrosvastaavan varahenkilö
5.kerros: Kiinteistöpalvelut
Tanja Koponen
Oulun seurakuntayhtymä
puh. 044 3161410
Isokatu 17 kerrosvastaavan varahenkilö
6.kerros:Henkilöstöhallinto
Reetta Annala
Oulun seurakuntayhtymä
puh. 044 7883829
Väestönsuojan hoitaja VSS1 Seurakuntamestari

Kiinteistön tärkeät numerot

Tehtävä Nimi Puhelinnumero Päivystysnumero
Omatoiminen huolto Kiinteistöpalvelut 044 3161730 040 5652674
Hissihuolto Schindler 020 320500
Vartiointiliikkeen yhteystiedot Avarn Security 010 6202000
Huolto
Nimi Puhelinnumero Päivystysajat
Automaattinen paloilmoitinjärjestelmä: Hoitaja Timo Rantala 050 5252404
Huoltopäivystys ISS Palvelut Oy 040 5652674 Työajan ulkopuolella
Huoltopäivystys Oulun viemärihuolto 044 7518340 Työajan ulkopuolella
Käsisammutin: Huoltohenkilö Sammutinhuolto Hasak 040 8618701
Pikapaloposti: Huoltohenkilö Sammutinhuolto Hasak 040 8618701
Poistumisopastus: Huoltohenkilö Timo Rantala 050 5252404
Sähköhuolto Oulun Energia 08 55843222 Jatkuva päivystys
Vesihuolto Oulun Vesi 044 7033800 Työajan ulkopuolella

Muut tärkeät numerot

Toimija Puhelinnumero Päivystysajat
Hätänumero 112 24 h
Myrkytystietokeskus 0800 147 111 24 h

Riskien arviointi

Turvallisuuden näkökulmasta riski tarkoittaa onnettomuuden todennäköisyyden ja seurausten yhdistelmää. Tärkeä osa turvallista kiinteistöä on turvallisuusriskien tunnistaminen ja niiden seurausten arviointi. Seuraavilla sivuilla on tunnistettu riskit, jotka kohdistuvat ihmisiin, omaisuuteen ja ympäristöön. Tunnistettuihin riskeihin on laadittu toimenpide-ehdotukset, joilla riskejä voidaan poistaa, vähentää ja hallita. Vain tunnistettua riskiä voidaan hallita.
Riski Syyt Seuraukset Toimenpiteet ja turvallisuusjärjestelyt
Luonnonilmiöt Erilaiset luonnonilmiöt Sähkökatkot, omaisuusvahingot, henkilövahingot, kuolema
  • Pitkäaikaisiin sähkökatkoksiin varautuminen taskulampuin
  • Piha-alueiden puiden kunnosta huolehtiminen ja tarvittaessa poistaminen
  • Viranomaisten ulkonaliikkumiskiellon noudattaminen
  • Katon kunnosta huolehtiminen
Rikos Ilkivalta, murtautuminen, varkaus, väkivalta, uhkailut, tuhopoltto, päihtyneet henkilöt, tietojärjestelmien haittaohjelmat, tietovuodot Omaisuusvahingot, henkilövahingot
  • Kiinteistöt on varustettu ajantasaisella lukituksella
  • Henkilöstön tilat on lukittu
  • Henkilöstön liikkuessa lukituista ovista huomioitava, että ulkopuolisia henkilöitä ei pääse tiloihin
  • Henkilöstö osallistuu säännöllisesti uhkatilannekoulutukseen
  • Tietohallinto on ohjeistanut ATK-turvallisuuteen liittyvät asiat
  • Jos tietokone jätetään vartioimatta, on tietokoneelta aina kirjauduttava ulos
  • Työhuoneessa tai -pöydällä ei saa olla näkyvillä ja käteen otettavissa mitään lyömiseen soveltuvaa esinettä
  • Tiloissa ja työskentelypisteillä, joissa kohdataan asiakkaita, on aina kaksi poistumistietä
  • Vartijakutsu-painikkeet ovat käytettävissä
Sairaskohtaukset Asiakkaissa runsaasti vanhuksia, joilla sairauksia Henkilövahingot, kuolema
  • Ensiapuvälineiden sijainnit on esitetty pohjapiirroksessa ja henkilökunta löytää ne ja osaa käyttää niitä
  • Kiinteistössä tulee toimia SPR:n EA-kurssin suorittanut henkilökunnan jäsen
  • Henkilökuntaa tiedotetaan EA-kursseista ja kannustetaan osallistumaan niille
Tapaturmat Kaatumiset, kompastumiset, liukastumiset Henkilövahingot, kuolema
  • Piha-alueiden kunnosta huolehditaan niin kesällä kuin talvella (hiekoitus, lumen/jään pudotukset katoilta, kasvillisuuden kunnon seuraaminen ja tarvittaessa harventaminen/poistaminen)
  • Kulkuväylät pidetään esteettöminä
  • Valaistuksen riittävyydestä ja kunnosta huolehditaan
  • Sisätiloihin lisätään tarvittaessa liukkaudenestotarroja
  • Henkilökunnalle järjestetään mahdollisuus osallistua ensiapukoulutukseen
  • Seurataan ja reagoidaan tulleisiin vaaratilanneraportteihin
Tulipalovaarat Oikosulut, rikkinäisen sähkölaitteen aiheuttama palo, vioittuneet jatkojohdot, rasva- tai muu palo keittiössä, huolimaton tupakointi, tuhopoltto, kynttilöiden ja roihujen polttaminen, tiloja luovutetaan ulkopuolisten käyttöön Omaisuusvahingot, savuvahingot, henkilövahingot, kuolema
  • Vioittuneita sähkölaitteita ei käytetä ja ne hävitetään asianmukaisesti
  • Sähkölaitteet ladataan valvottuna
  • Kiinteistössä on automaattinen palovaroitinjärjestelmä, joka pidetään toimintakuntoisina
  • Kiinteistön alkusammutuskalusto pidetään toimintakuntoisena huoltosopimuksella
  • Poistumisturvallisuudesta huolehditaan pitämällä uloskäytävät esteettöminä
  • Pelastustiet pidetään vapaana
  • Ylimääräistä palokuormaa ei kerrytetä kiinteistöön tai sen lähettyville
  • Palavien aineiden säiltys on sääntöjen mukaista
  • Kynttilöitä poltetaan vain tiloissa, joissa on henkilöitä paikalla
  • Roihut sijoitetaan tarpeeksi kauas rakennuksesta
  • Tilojen käytön opastaminen ulkopuolisille. Tiloista vastuussa oleva taho opastaa vuokraajan kiinteistökohtaiseen pelastussuunnitelmaan ja korostaa omatoimisia pelastustoimenpiteitä ja niiden käynnistämistä. Tilan vuokraajalla tulee olla nimettynä tilaisuuden turvallisuudesta vastaava henkilö
  • Vastuu paloturvallisuudesta kuuluu kaikille rakennuksessa toimiville ja henkilökunta huolehtii asiakkaiden turvallisuudesta
Vesivahingot Putkirikko, rankkasade, rakenteiden vesitiiviyden pettäminen, rakentamis- ja materiaalivirheistä johtuva tapaturma, pesukoneiden ja kylmäkoneiden rikkoontuminen, pakkasen aiheuttamat vahingot, ilkivalta Omaisuusvahingot
  • Kiinteistöjen kunnosta huolehtiminen asianmukaisesti
  • Kylmälaitteiden ja pesukoneiden seuranta ja huolto
  • Katto ja vedenpoistojärjestelmä pidetään puhtaana
  • Havaituista vioista ilmoitetaan aina kiinteistöpalveluihin

Turvallisuusjärjestelyt

Toimitilaturvallisuus

Kiinteistössä on kameravalvonta

Kameravalvonta
Sijainti Keskustan seurakuntatalo
Kuvaus Kattavuus: Koko kiinteistö

Kiinteistössä on murtohälyttimiä

Murtohälytin
Sijainti Keskustan seurakuntatalo
Kuvaus Hälytyksistä ilmoitukset vartiointiliikkeelle

Sammutuskalusto

Sijainti Sammutuskalusto Kuvaus
Keskustan seurakuntatalo, Kerroksittain Käsisammutin 2. kerroksen keittiössä hiilidioksidisammutin, muut sammuttimet jauhesammuttimia
Vanha pappila, Kerroksittain Käsisammutin
Keskustan seurakuntatalo, Kerroksittain Pikapaloposti
Keskustan seurakuntatalo, Keittiötiloissa Sammutuspeite
Alkusammutuskalustoa kerroksittain
Alkusammutuskalustoa kerroksittain
Alkusammuttimet tulee tarkastaa:
  • vähintään vuoden välein kun käsisammutin on alttiina sammuttimen toimintakuntoon vaikuttaville tekijöille, kuten kosteudelle, tärinälle tai lämpötilojen vaihtelulle (ulkotilat)
  • vähintään kahden vuoden välein (sisätilat)
Pikapalopostit tulee tarkastaa:
  • Pikapalopostien toimivuus tulee tarkastaa vuoden välein. Pikapalopostien letkujen koeponnistus tulee tehdä viiden vuoden välein.

Turvalaitteet

Savunpoisto

Savunpoiston tarkoituksena on palossa syntyvien palokaasujen, savun ja lämmön poistaminen tiloista. Savunpoistolaitteet on huollettava ja kokeiltava määräajoin käyttö- ja huolto-ohjeen mukaisesti. Savunpoistolaitteistoa käyttää vain pelastuslaitos.

Savunpoistolaitteisto
Savunpoistoluukkujen sijainti Keskustan seurakuntatalo
Keskuksen sijainti 1. kerroksessa sisäpihan puoleisessa sisäänkäynnissä.

Poistumisopastus

Poistumisopastuksella osoitetaan poistuminen rakennuksesta. Viallisista tai puutteellisista opasteista on ilmoitettava kiinteistöhuoltoon.

Keskustan seurakuntatalo
Sijainti Keskustan seurakuntatalo
Kuvaus Poistumis- ja merkkivalot
Kattavuus Koko kiinteistö
Huoltohenkilö Timo Rantala
Oulun seurakuntayhtymä
puh. 050 5252404
Vanha pappila
Sijainti Vanha pappila
Kuvaus Poistumis- ja merkkivalot
Kattavuus Koko kiinteistö
Huoltohenkilö Timo Rantala
Oulun seurakuntayhtymä
puh. 050 5252404

Ilmanvaihdon pysäytys

Mikäli rakennukseen kohdistuu ulkoinen vaara, kuten palokaasut viereisestä rakennuksesta, tulee ilmanvaihto sulkea. Tällöin pelastusviranomainen antaa yleensä hätätiedotteen, jossa annetaan myös lisäohjeita ja kehotus ilmanvaihdon pysäytykseen.

Ilmanvaihdon saa pysäyttää kuka tahansa.

Ilmanvaihdon pysäytys: Keskustan seurakuntatalo: Kiinteistön sisäpihan eteisessä, Vanha pappila: Paloilmaisimen vieressä Asemakadun puoleisen oven eteistilassa.

Ensiapu

Työturvallisuuslain (738/2002) 46 § mukaan työnantajan on huolehdittava työntekijöiden ja muiden työpaikalla olevien henkilöiden ensiavun järjestämisestä, annettava ohjeet ensiavun saamiseksi sekä varattava työpaikalle tai sen välittömään läheisyyteen riittävä määrä asianmukaisia ensiapuvälineitä.

  • Ensiapukoulutusta on järjestetty.
  • Ambulanssi ohjataan:

    Etuoven edestä.

    Tehdystä hätäilmoituksesta tai pelastusviranomaisten paikalle tulosta seurakuntamestari tai toiminnan vastuuhenkilö ilmoittaa jollekin seuraavista henkilöistä:
    Yhtymäjohtaja, puh 0505223285
    Viestintäjohtaja, puh 0405462713
    Yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja, puh 0405747168
    Turvallisuuspäällikkö, puh 040 847 7641.

    .
  • Ensiaputarvikkeista vastaa: Jukka Rönkönharju puh. 040 8477641.
Kiinteistössä on saatavilla ensiaputarvikkeita seuraavasti:
Tarvike Sijainti
Ensiapupiste Keskustan seurakuntatalo; Monitoimisalin keittiö
Defibrillaattori 2. kerroksessa pienen seurakuntasalin edustalla

Paloturvallisuus

Automaattinen paloilmoitinjärjestelmä

Automaattisen paloilmoitinjärjestelmän tarkoituksena on varoittaa kiinteistön käyttäjiä alkavasta palosta. Järjestelmä havaitsee tulipalon nopeasti ilmaisimien reagoidessa paloon ja palokellot alkavat soida. Järjestelmä välittää hälytyksen automaattisesti hätäkeskukseen.

Keskustan seurakuntatalo
Sijainti Keskustan seurakuntatalo
Kuvaus Kiinteistössä on automaattinen paloilmoitin. Paloilmoitinkeskus on 1. kerroksessa sisäpihan puoleisessa sisäänkäynnissä. Kiinteistössä on useita paloilmaisimia, paloilmoitinpainikkeita ja palokelloja.
Keskuksen sijainti 1. kerroksessa sisäpihan puoleisessa sisäänkäynnissä.
Kattavuus Koko kiinteistö
Kiinteistössä useita paloilmoitinpainikkeita
Kiinteistössä useita paloilmoitinpainikkeita
Vanha pappila
Sijainti Vanha pappila
Keskuksen sijainti Asemakadun puoleisen oven eteistilassa.
Kattavuus Koko kiinteistö
Hoitaja Timo Rantala
Oulun seurakuntayhtymä
puh. 050 5252404

Ilmoituksensiirtoyhteyden toiminnallisuuden varmistaminen

  • Määräaikaishuollot ja vikakorjaukset
  • Ilmoituksensiirtoyhteyden kuukausikokeilu
  • Määräaikaistarkastukset

Toimenpiteet ilmoituksensiirtoyhteyden vian ilmaantuessa

Mikäli havaitaan vika ilmoituksensiirtoyhteydessä, järjestetään kiinteistössä valvonta tehostetusti henkilökunnan voimin.

  • Yhteys hätäkeskukseen
  • Päivystäjä valvomaan paloilmoitinkeskusta
  • Päivystäjä suorittaa tarvittaessa hätäilmoituksen ja opastaa pelastuslaitosta palokohteeseen

Poistumisreitit

Poistumisturvallisuuden periaatteena on, että rakennuksen kaikista tiloista on joka hetki päästävä poistumaan vähintään kahta kulkureittiä pitkin ilman avainta tai muuta oven avausvälinettä. Ovia ei saa pitää työaikana takalukossa. Uloskäyntien edessä ei saa säilyttää tavaraa.

Kiinteistössä on seuraavan tyyppisiä poistumisjärjestelyjä:

Rakennus Poistumisjärjestelyt
Vanha pappila Tiloista on aina 2 poistumistietä, jotka ovat toisistaan riippumattomia
Kokoontumispaikka: Otto Karhin puisto

Tulityöt

Tulityöt määritellään töiksi, joissa syntyy kipinöintiä tai joissa käytetään liekkiä tai muuta lämpöä ja joka aiheuttaa palovaaraa. Tällaisia töitä ovat mm. kaasu- ja kaarihitsaus, poltto- ja kaarileikkaus, laikkaleikkaus ja metallien hionta, joista syntyy kipinöintiä, sekä työt, joissa käytetään kaasupoltinta, muuta avotulta tai kuumailmapuhallinta. Tulitöille on aina niiden palovaaran vuoksi harkittava vaihtoehtoisia menetelmiä.

Tulitöiden suorittaminen tilapäisellä tulityöpaikalla vaatii aina tulityöluvan. Tulityön suorittajalla on oltava voimassa oleva tulityökortti.

Tulityölupia voivat myöntää seuraavat tulitöiden vastuuhenkilöt:

Jukka Rönkönharju
Oulun seurakuntayhtymä
puh. 040 8477641
jukka.ronkonharju@evl.fi
Aapo Korteniemi
Oulun seurakuntayhtymä
puh. 044 3161730
aapo.korteniemi@evl.fi

Paloilmoitinlaitteiston hoitajan on huolehdittava tarpeellisista irtikytkennöistä, jotta tulityöt tai muut remonttityöt eivät aiheuta aiheetonta paloilmoitusta.

Mahdolliset paloilmoitinjärjestelmän irtikytkennät on kytkettävä takaisin päälle.

Muut järjestelyt

Hissi

Hissi
Sijainti Keskustan seurakuntatalo, Aulassa
Kuvaus Kerrosten K-6 välillä
Huoltoyritys Schindler

Ilmanvaihtokone

Ilmanvaihtokone #1
Sijainti Keskustan seurakuntatalo
Kuvaus Ilmanvaihtokoneen tyyppi: Koneellinen ilmanvaihto
Hätä-seis-painikkeen sijainti Keskustan seurakuntatalo: Kiinteistön sisäpihan eteisessä
Ilmanvaihtokone #2
Sijainti Vanha pappila
Kuvaus Kiinteistössä 3 IV-konetta jotka hoitavat itsenäisesti omien osiensa ilmanvaihtoa.
Ilmanvaihtokoneen tyyppi: Koneellinen ilmanvaihto
Hätä-seis-painikkeen sijainti Vanha pappila: Paloilmaisimen vieressä Asemakadun puoleisen oven eteistilassa.

Toimintaohjeita

Seuraavilla sivuilla on selostus ohjeista onnettomuuksien ehkäisemiseksi sekä onnettomuus- ja vaaratilanteissa toimimiseksi. Lue toimenpideohjeet tarkasti!

Oikeat toimenpiteet, ratkaisut ja valinnat ehkäisevät ja rajoittavat onnettomuuksia. Vahinkoja voidaan näin minimoida tai ne voidaan poistaa kokonaan.

Turvallisuus on kaikkien yhteinen asia!

Huomiothan, että kiinteistön pohjakuva löytyy Liitteet -välilehden alta. Pohjakuvasta löytyvät kaikki kiinteistön keskeisimmät turvallisuusjärjestelyt.

Turvallisuusorganisaatio

Kiinteistön turvallisuushenkilöt

Johdon edustaja Aarne Kiviniemi
Oulun seurakuntayhtymä
puh. 050 5223285
aarne.kiviniemi@evl.fi
Turvallisuuspäällikkö Jukka Rönkönharju
Oulun seurakuntayhtymä
puh. 040 8477641
jukka.ronkonharju@evl.fi
Isokatu 17 kerrosvastaava
1.kerros
Vahtimestari (seurakuntamestari)
Oulun seurakuntayhtymä
puh. 040 5856113
Isokatu 17 kerrosvastaava
2.kerros
Vahtimestari (seurakuntamestari)
Oulun seurakuntayhtymä
puh. 040 5856113
Isokatu 17 kerrosvastaava
4.kerros: Aluerekisteri
Katja Kallio
Oulun seurakuntayhtymä
puh. 044 3161539
Isokatu 17 kerrosvastaava
4.kerros: Taloushallinto ja tietohallintopalvelut
Maria Satalahti
Oulun seurakuntayhtymä
puh. 044 3161650
Isokatu 17 kerrosvastaava
4.kerros: Taloushallinto ja tietohallintopalvelut
Mika Björn
Oulun seurakuntayhtymä
puh. 050 9175849
Isokatu 17 kerrosvastaava
4.kerros: Viestintä ja rauhan tervehdys
Sinikka Kaarela
Oulun seurakuntayhtymä
puh. 040 7400393
Isokatu 17 kerrosvastaava
4.kerros:Viestintä ja rauhan tervehdys
Riitta Hirvonen
Oulun seurakuntayhtymä
puh. 044 5626447
Isokatu 17 kerrosvastaava
5.kerros: Kiinteistöpalvelut
Anne Hautamäki
Oulun seurakuntayhtymä
puh. 044 3161548
Isokatu 17 kerrosvastaava
Kellarikerros ja pysäköintialue
Vahtimestari (seurakuntamestari)
Oulun seurakuntayhtymä
puh. 040 5856113
Isokatu 17 kerrosvastaavan varahenkilö
3.kerros:Perheneuvonta, Kasvatustyön erityispalvelut, Diakoniset erikoispalvelut
Hannele Jurmu
Oulun seurakuntayhtymä
puh. 050 5402558
Isokatu 17 kerrosvastaavan varahenkilö
3.kerros:Perheneuvonta, Kasvatustyön erityispalvelut, Diakoniset erikoispalvelut
Tellervo Kianto
Oulun seurakuntayhtymä
puh. 040 7564022
Isokatu 17 kerrosvastaavan varahenkilö
4.kerros: Aluerekisteri
Raili Perälä
Oulun seurakuntayhtymä
puh. 044 3161543
Isokatu 17 kerrosvastaavan varahenkilö
4.kerros: Taloushallinto ja tietohallintopalvelut
Marjo Räihä
Oulun seurakuntayhtymä
puh. 044 3161652
Isokatu 17 kerrosvastaavan varahenkilö
4.kerros: Viestintä ja rauhan tervehdys
Mirjami Ritola
Oulun seurakuntayhtymä
puh. 044 3161727
Isokatu 17 kerrosvastaavan varahenkilö
4.kerros:Viestintä ja rauhan tervehdys
Elsi Salovaara
Oulun seurakuntayhtymä
puh. 044 5626447
Isokatu 17 kerrosvastaavan varahenkilö
5.kerros: Kiinteistöpalvelut
Tanja Koponen
Oulun seurakuntayhtymä
puh. 044 3161410
Isokatu 17 kerrosvastaavan varahenkilö
6.kerros:Henkilöstöhallinto
Reetta Annala
Oulun seurakuntayhtymä
puh. 044 7883829
Väestönsuojan hoitaja VSS1 Seurakuntamestari

Avun hälyttäminen

Kaikissa kiireellisissä hätätilanteissa, olipa kyse sitten poliisin, pelastustoimen, sairaankuljetuksen tai sosiaalitoimen kiireellisestä avuntarpeesta SOITA NUMEROON: 112

Soita hätäpuhelu itse, jos voit
Tärkeää on, että hätäpuhelun soittaa se, jota asia koskee. Hänellä on tietoja, joita päivystäjä tarvitsee määritellessään millaista apua paikalle lähetetään. Välikäsien kautta tuleva puhelu voi viivästyttää avun paikalle tuloa.
Kerro, mitä on tapahtunut
Hätäkeskuspäivystäjä kysyy soittajalta tietoja tapahtuneesta, jotta hän osaa tarvittaessa lähettää tilanteeseen oikean avun.
Kerro tarkka osoite ja kunta
Hätäkeskuksen alueella saattaa olla useita samoja osoitteita eri kunnissa. Siksi on tärkeää kertoa osoitteen lisäksi tapahtumapaikkakunta.
Vastaa sinulle esitettyihin kysymyksiin
Päivystäjän esittämillä kysymyksillä on tarkoituksensa. Kysymykset eivät viivästytä avun hälyttämistä. Kiireellisessä tapauksessa päivystäjä hälyttää jo puhelun aikana auttamaan tulevat viranomaiset ja yhteistyökumppanit, sekä antaa näille lisätietoja tapahtuneesta.
Toimi annettujen ohjeiden mukaan
Päivystäjä on koulutettu antamaan ohjeita eri tilanteisiin. On tärkeää noudattaa annettuja ohjeita. Oikein suoritetuilla ensitoimenpiteillä on usein merkitystä tilanteen lopputuloksen kannalta.
Lopeta puhelu vasta saatuasi siihen luvan
Liian aikainen puhelun päättäminen voi hidastaa auttajien paikalle saapumista. Saatuasi luvan puhelun päättämiseen, sulje puhelin. Pidä linja vapaana. Päivystäjä tai kohteeseen saapuva auttaja voi tarvita lisätietoja tapahtuneesta.

Hätätilanteessa pelastuslaitosta ohjataan seuraavasti:

Etuoven edestä

Tehdystä hätäilmoituksesta tai pelastusviranomaisten paikalle tulosta seurakuntamestari tai toiminnan vastuuhenkilö ilmoittaa jollekin seuraavista henkilöistä:
Yhtymäjohtaja, puh 0505223285
Viestintäjohtaja, puh 0405462713
Yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja, puh 0405747168
Turvallisuuspäällikkö, puh 040 847 7641.

Tiedottaminen onnettomuus- ja kriisitilanteissa

  • Onnettomuuksista tiedottaa julkisuuteen poliisi tai palokunta
  • Yhteydet tiedotusvälineisiin hoitaa viestintäpalvelut
  • Lausuntoja yhtymän nimissä antaa yhtymäjohtaja ja seurakunnan nimissä kirkkoherra
  • Työntekijät eivät anna koskaan asianosaisten tietoja julkisuuteen
  • Poliisi ilmoittaa tapahtuneesta menehtyneen omaisille ja virka-apua annetaan tarvittaessa
  • Puhelinnumerot:

Yhtymäjohtaja 040 548 2333

Viestintäjohtaja 040 510 2836

YKN:n pj 044 316 1584

  • Estä vahinkojen syntyminen
  • Hälytä apua, hätäkeskus 112
  • Ilmoita esimiehellesi
  • Suuret vahingot ja kaikki onnettomuudet aina yhtymäjohtajalle, viestintäjohtajalle ja YKN:n puheenjohtajalle
  • Noudata viranomaisilta ja esimieheltäsi saamiasi ohjeita
  • Suuronnettomuus: seuraa uutisia

Suurista vahingoista ja kaikista onnettomuuksista tieto välitetään yhtymäjohtajalle, yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtajalle ja viestintäjohtajalle. Sama koskee muita kriisinomaisia tilanteita. Tärkeää on varmistaa, että heistä ainakin yksi saa tiedon. Tekstiviesti, sähköposti tai vastaajapalveluun jätetty viesti ei riitä. Pienissä vahingoissa riittää ilmoitus esimiehelle.

Onnettomuustilanteissa tiedotusvastuu muun muassa pelastustoimien etenemisestä on aina sillä viranomaisella, jolla on tilanteen johtovastuu, yleensä pelastustyötä johtavalla viranomaisella. Yhteydet omaisiin ja viranomaisiin hoitaa pääsääntöisesti pelastustoimi, joka tarvittaessa pyytää virka-apua seurakunnalta.

Seurakuntayhtymän nimissä lausuntoja antaa yhtymäjohtaja ja seurakunnan nimissä kirkkoherra tai heidän sijaisensa. Tiedotusvälineitä saattaa kiinnostaa ensimmäisen silminnäkijän tai muun asiaan keskeisesti liittyvän seurakuntien työntekijän henkilökohtainen kokemus. Haastattelutilanteessa on muistettava, että vääriä tietoja on vaikeaa jälkikäteen korjata ja väärät tiedot saattavat johtaa tilanteen hankaloitumiseen. Siksi haastatteluvastauksissa tulee pysyttäytyä omassa todellisessa, henkilökohtaisessa kokemuksessa, mutta ei ryhtyä arvioimaan syitä tai seurauksia.

Puhelinvaihde ja toimistonhoitajat ohjaavat kriisiin liittyvät yhteydenotot viestintäjohtajalle tai tapauskohtaisesti sovitulle muulle henkilölle.

Puhelinvaihteen numero on (08) 316 1300

Sairauskohtaus tai tapaturma

Selvitä ja tarkista
  • Mitä on tapahtunut?
  • Tarkista henkilön tila (herääkö, hengittääkö).
Anna tarvittaessa ensiapua
  • Tajuton, mutta hengittävä potilas käännetään kylkiasentoon.
  • Jos henkilö ei hengitä, aloita ensiapu osaamisesi ehdoin.
Tee hätäilmoitus
  • Soita numeroon 112.
  • Kerro, mistä soitat. Isokatu 17, OULU
  • Kerro, mitä on tapahtunut.
  • Toimi ohjeiden mukaisesti.
  • Ilmoita potilaan tilassa tapahtuneista muutoksista hätäkeskukseen.

Näin elvytät

Potilaan elvyttäminen:

  • Siirrä potilas väljempään tilaan.
  • Avaa hengitystiet (Ojenna autettavan pää leuan kärjestä nostamalla ja toisella kädellä otsasta painamalla.)
  • Aloita elvytys painalluksilla.
  • Etsi painelukohta (rintalastan alaosasta kahden sormen leveyden verran ylöspäin).
  • Vie kädet rinnalle päällekkäin ja paina rintakehää alas (älä ryskää!) tasaisesti (30) painalluksen verran.
  • Käännä pää taaksepäin ja sulje nenä.
  • Paina tiiviisti huulet huulia vasten.
  • Puhalla aikuiselle sen verran kuin omista keuhkoista tulee yhdellä kertaa ja tee se kaksi kertaa (lapsille huomattavasti vähemmän, vauvalle poskosilla).
  • Jatka elvytystä tauotta rytmillä 30:2, (kunnes autettava herää: liikkuu, avaa silmänsä ja hengittää normaalisti, ammattihenkilöt antavat luvan lopettaa tai voimasi loppuvat.)

Verenvuodon tyrehdytys:

  • Aseta potilas makuuasentoon.
  • Jos verenvuoto on raajassa, kohota raajaa.
  • Tyrehdytä vuoto painamalla sormin tai kämmenellä suoraan vuotokohtaa.
  • Tee paineside

Sokkipotilaan ensiapu:

  • Tyrehdytä verenvuodot.
  • Aseta potilas pitkälleen jalat koholle.
  • Peittele lämpimästi
  • Huolehdi, että hengitystiet pysyvät avoimina.
  • Käännä tajuton kylkiasentoon.
  • Rauhoita potilasta.
  • Älä anna juotavaa, koska se voi johtaa oksenteluun.

Tulipalo

Pelasta ja varoita
  • Pelasta välittömässä vaarassa olevat ja varoita muita.
  • Ohjatkaa ihmiset kokoontumispaikalle.
Sammuta ja rajoita
  • Yritä alkusammutusta, vältä savua. Älä vaaranna itseäsi.
  • Rajoita palon sekä savun leviämistä sulkemalla palotilaan johtavat ovet ja ikkunat.
Hälytä
  • Käytä paloilmoitinpainiketta palokunnan hälyttämiseen sekä varoittaaksesi muita palokelloilla.
  • Päästyäsi turvalliseen paikkaan soita numeroon 112 (myös käytettyäsi paloilmoitinpainiketta).
  • Kerro mistä soitat ja missä palaa (osoite ja kerros) ja onko ihmisiä vaarassa.
  • Älä katkaise puhelua ennen kuin saat luvan.
Opasta
  • Opasta pelastushenkilöstö paikalle.
  • Hätätilanteessa pelastuslaitosta ohjataan seuraavasti:

    Etuoven edestä

    Tehdystä hätäilmoituksesta tai pelastusviranomaisten paikalle tulosta seurakuntamestari tai toiminnan vastuuhenkilö ilmoittaa jollekin seuraavista henkilöistä:
    Yhtymäjohtaja, puh 0505223285
    Viestintäjohtaja, puh 0405462713
    Yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja, puh 0405747168
    Turvallisuuspäällikkö, puh 040 847 7641.

Hissin käyttö on tulipalon sattuessa ehdottomasti kielletty!

Evakuointitilanteessa kokoontumispaikka on: Otto Karhin puisto

Varakokoontumispaikka: Viereinen kiinteistö

Toimenpiteet hätäpoistumistilanteessa

Palonalku on havaittu ja hätäilmoitus on tehty, tai palovaroittimen sireeni hälyttää.

OTA JOHTOVASTUU / TEE TILANNEARVIO

Toiminnasta vastaava henkilö tai seurakuntamestari

TEHTÄVÄT / TEHTÄVIEN JAKO

Määrää itsellesi apulaisia pelastustehtäviin henkilökunnan lisäksi

1. Selvitetään mistä hälytys aiheutuu

  • Tarkasta paloilmoittimelta palopaikka ja paikanna se kaaviosta
  • Missä palaa, onko savua
  • Onko vikahälytys
  • Onko "pikkujuttu"

2. Onko ihmisiä vaarassa

3. Päätös hätäpoistumisesta – johtovastuussa olevan on tehtävä ratkaisu

  • Onko savua
  • Siirrytäänkö ulos

4. Hätäilmoitus tai varmistussoitto 112

  • Tilannetietoja

5. Käske opastus ja liikuntarajoitteisten auttaminen

6. Kuuluta tilaisuuden keskeyttäminen ja kerro tilanne

  • Ohjeet poistumisesta ja missä on kokoontumispaikka
  • Mitä mukaan
  • Tietävätkö kaikki

7. Käske tilojen tarkastus, että kaikki ovat poistuneet

  • Ilmoitukset tarkastustuloksista

8. Nimeä johtaja kokoontumispaikalle

  • Ensiavun järjestäminen
  • Puuttuvien kysely
  • Informaatio tilanteesta ja jatkosta

9. Yhteistyö pelastustyön johtajan kanssa

  • Yleisavain
  • Rakennuksen tuntemus

10. Ilmoitukset

  • Yhtymänjohtaja, yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja, viestintäjohtaja
  • Lähin oma esimies

Toiminta palohälytystilanteessa

Rakennuksessa on automaattinen paloilmoitinlaitteisto, joka antaa hälytyksen pelastuslaitokselle. Palohälytyksen kuullessaan jokaisen on viipymättä poistuttava rakennuksesta.

  • Ota mukaasi ulkovaatteet, jos ne ovat lähettyvilläsi.
  • Sulje ovet ja ikkunat.
  • Käytä poistumiseen lähintä mahdollista poistumistietä.
  • Opasta asiakkaita ja vieraita.
  • Soita turvallisesta paikasta numeroon 112 ja anna lisätietoja tilanteesta. Samalla varmistat, että hätäkeskus on saanut tiedon palosta.
  • Siirry kokoontumispaikalle, älä jää sisäänkäyntien edustoille.
  • Kokoontumispaikalta ei saa poistua ilman erillistä lupaa.
Kokoontumispaikka: Otto Karhin puisto

Vaara on ohi vasta, kun pelastuslaitos antaa luvan palata rakennukseen. Kiinteistön turvallisuushenkilöstö välittää tiedon sisälle siirtymisestä henkilökunnalle.

Toiminta kokoontumispaikalla

Kokoontumispaikka: Otto Karhin puisto

Kun ihmiset ovat poistuneet rakennuksesta ja edenneet kokoontumispaikalle, alkaa henkilökunnan edustaja johtaa toimintaa. Tilanteen mukaan on pohdittava, onko turvallista jäädä nimetylle kokoontumispaikalle, vai onko ihmiset ohjattava toisaalle: esimerkiksi ennalta sovittuun sisätilaan tai lähistöllä olevaan kiinteistöön.

Kokoontumispaikalta ei saa poistua ilman kokoontumispaikan vastuuhenkilön lupaa. Toimintaa kokoontumispaikalla johtaa kiinteistön turvallisuushenkilöstö. Turvallisuushenkilöstö tiedottaa tilanteen edistymisestä ja ilmoittaa milloin kiinteistöön saa palata.

Muistettavia asioita kokoontumispaikalla:

  • mahdollisista loukkaantuneista huolehtiminen, ilmoitettava turvallisuushenkilöstölle
  • liikuntarajoitteisista tai muuten vajaakuntoisista huolehtiminen
  • ilmoitettava, mikäli tietää jonkun jääneen sisälle

Varakokoontumispaikka

Varakokoontumispaikka: Viereinen kiinteistö

Mikäli kokoontumispaikka ei ole turvallinen, niin siirrytään suojelujohdon erikseen määrittämään turvalliseen varakokoontumispaikkaan. Myös viranomaiset osoittavat tarvittaessa suojapaikat pidempiaikaista suojautumista varten.

Liikuntarajoitteisen avustaminen hätätilanteessa

Liikuntarajoitteisten henkilöiden poistuminen rakennuksesta hätätilanteessa voi olla vaikeaa ja hidasta. Pyri auttamaan heitä mahdollisuuksiesi mukaan.

Huomioitavia asioita autettaessa liikuntarajoitteista henkilöä poistumisessa
  • Auta liikuntarajoitteista poistumaan omien kykyjesi mukaan.
  • Huolehdi auttamastasi henkilöstä myös ulospääsyn jälkeen.

Vesivahinko

Toimintaohjeet
  • Katkaise sähköt vuotokohteesta ja sen läheisyydestä.
  • Tyrehdytä vuoto esim. sulkemalla veden pääsulku, jos mahdollista.
  • Ilmoita asiasta välittömästi:
    • huoltomiehelle: Kiinteistöpalvelut, puh. 044 3161730, päivystys 040 5652674
    • päivystäjälle, Oulun Vesi 044 7033800
  • Tarvittaessa ota yhteys hätänumeroon 112.
  • Veden pääsulku: Keskustan seurakuntatalo: Kellari K1
    Vanha pappila: Kellari
  • Lämmönjakohuone: Keskustan seurakuntatalo: Kellari K1
    Vanha pappila: Kellari
  • Sähköpääkeskus: Keskustan seurakuntatalo: Kellari K1
    Vanha pappila: Kellari
Mikäli vesivaara uhkaa rakennuksen ulkopuolelta
  • Ilmoita kiinteistönhoidolle ja tarvittaessa hätäkeskukseen 112.

Väkivallan uhatessa

Aseettomassa uhkaustilanteessa, toimi seuraavasti.

  • Käyttäydy rauhallisesti ja pyri rauhoittamaan henkilö omalla käytökselläsi.
  • Varmista, ettet käännä selkääsi tai ajaudu nurkkaan, jotta sinulla on aina pakotie uhkaavasti käyttäytyvän henkilön läheisyydestä.
  • Mahdollisuuksien mukaan pyydä apua.
  • Pakene ja auta muita pakenemaan paikalta

Pidä huolta omasta turvallisuudestasi. Pyri ohjaamaan uhkaava henkilö paikkaan, jossa hän ei voi olla vahingoksi muille. Tapauksen jälkeen ilmoita tapahtuneesta tarvittaessa poliisille.

Jos uhkaavalla henkilöllä on ase, toimi seuraavasti.

  • Älä tee vastarintaa.
  • Tee vain mitä uhkaaja käskee.
  • Pyri mahdollisuuksien mukaan varoittamaan muita.
  • Ovien sulkemisella voidaan rajoittaa henkilön kulkua kiinteistössä.
  • Tilanteen jälkeen, soita 112, jotta paikalle saadaan ammattiapua mahdollisimman nopeasti. Kuuntele ohjeita ja toimi niiden mukaan.

Jokainen uhkaus ja havainto mahdollisesta uhkatilanteesta on otettava vakavasti ja niistä on ilmoitettava välittömästi poliisille. Omalla käyttäytymisellä voi olla mahdollista vaikuttaa tilanteen kehittymiseen, ota siksi kaikki uhkatilanteet vakavasti ja pyri rauhoittamaan jo alkaneet tilanteet.

Pommiuhka

Pommiuhkaus on usein perätön ja häiriintyneen ihmisen tekemä, mutta se on silti aina otettava vakavasti ja jokaisesta uhkauksesta tulee ilmoittaa poliisille. Tärkeää tilanteessa on säilyttää oma maltti ja rauhallisuus.

Kun uhkaus tulee puhelimitse

  • Pysy rauhallisena. Pitkitä puhelua.
  • Tee muistiinpanoja. Kirjoita uhkaus sanatarkasti muistiin.
  • Kysele kysymyksiä.
    • Missä pommi on?
    • Miltä pommi näyttää?
    • Milloin pommi räjähtää?
    • Miksi?
  • Pyri saamaan työtoverin huomio jo puhelun aikana, jotta hän voisi tiedottaa turvallisuudesta vastaavaa jo puhelun aikana.
  • Kiinnitä huomiota soittajan puhetyyliin ja äänen sävyihin.
    • Onko hänen puheestaan havaittavissa murteita tai muita erityispiirteitä?
    • Onko hän kiihtynyt?
    • Lukeeko hän viestin paperilta?
  • Kuuntele myös taustaääniä (esimerkisi liikenne tai taustalla käytävät keskustelut).
  • Puhelun jälkeen tiedota asiasta oman tilasi ja kiinteistön turvallisuudesta vastaavia henkilöitä (ks. Turvallisuushenkilöstö-luku).
  • Mikäli tämä ei ole mahdollista, soita välittömästi poliisille 112 ja toimi sieltä saatujen ohjeiden mukaisesti.

Epäilyttävä esine tai uhkauskirje

  • Älä koske esineeseen.
  • Mikäli kyseessä on kirje tai muu vastaava, jota jo olet käsitellyt, paina mieleesi kohdat, joihin olet koskenut, ja sijoita kirje esimerkiksi muovitaskuun.
  • Ilmoita välittömästi oman tilasi ja kiinteistön turvallisuudesta vastaaville henkilöille (ks. Turvallisuushenkilöstö-luku) sekä poliisille hätänumeroon 112.
  • Eristä aluetta mahdollisuuksien mukaan. Pidä mielessä tuleva mahdollinen poliisitutkinta (sormen- ja kengänjäljet ensiarvoisia todisteita).
  • Älä hätäänny. Toimi poliisin sekä turvallisuushenkilöstön ohjeiden mukaisesti.

Yleinen vaaramerkki

Yleinen vaaramerkki on minuutin pituinen nouseva ja laskeva äänimerkki tai viranomaisen kuuluttama varoitus. Nousevan sekä laskevan jakson pituus on 7 sekuntia. Yleinen vaaramerkki tarkoittaa väestöä uhkaavaa välitöntä vaaraa.

Vaara ohi -merkki on yhden minuutin mittainen tasainen äänimerkki. Se on ilmoitus siitä, että uhka tai vaara on ohi.

Toimi näin kuultuasi yleisen vaaramerkin
  • Siirry sisälle. Sulje ovet, ikkunat ja ilmastointi.
  • Avaa radio ja odota ohjeita.
  • Vältä puhelimen käyttöä, etteivät linjat tukkeudu.
  • Älä poistu alueelta ilman viranomaisten kehotusta.

Kaasuvaara

Kaasuvaarasta annetaan yleinen vaaramerkki
Toimi seuraavasti
  • Jos olet sisätiloissa ja haistat kaasua:
    • pysyttele sisällä, hakeudu yläkerroksiin, kuuntele radiosta lisätietoja
    • paina märkä vaate suun eteen ja hengitä sen läpi
  • Jos olet ulkona, kun haistat kaasua etkä pääse sisälle:
    • kiirehdi kaasupilven alta sivutuuleen
    • pyri mahdollisimman korkealle, esimerkiksi mäen päälle
Lisätietoja kaasulta suojautumiseksi
  • Pysäytä ilmastointilaitteet ja sulje ovet sekä ikkunat tiiviisti.
  • Voit sulkea ja teipata myös sisäovet ja pysytellä tuulen alapuolisissa tiloissa.
  • Kaasun hajun tuntiessasi voit hengittää kostean, huokoisen kankaan läpi.
  • Viranomaiset ilmoittavat radiossa tai kaiutinautoilla milloin myrkkypilvi on haihtunut. Tuuleta sisätilat sen jälkeen huolellisesti.

Säteilyvaara

Säteilyvaarasta annetaan yleinen vaaramerkki.

Mene sisälle.

  • Sulje ovet, ikkunat, tuuletusaukot ja ilmastointi.
  • Talon keskiosissa ja kellarissa on paras suoja. Ota joditabletit vasta viranomaisen kehotuksesta (joditabletteja tulisi olla 2/henkilö).

Vältä ulkona liikkumista

Lisäohjeet
Lisäohjeita saat kaupunkisi pelastusviranomaisilta, tiedotusvälineistä sekä Yleisradion teksti-TV:n sivulta 867. Tietoa saat myös Säteilyturvakeskuksen Internet-sivuilta osoitteesta www.stuk.fi ja pelastustoimen sivuilta www.pelastustoimi.fi.

Sähkökatkot

Sähkökatkon sattuessa turvavalot jäävät palamaan.

Hissien käyttö sähkökatkon aikana ei ole mahdollista.

Toiminta sähkökatkon aikana

Sähköt katkeavat toimitilasta, mutta yleisten tilojen valot toimivat edelleen

  • Jos mahdollista, tarkista sulakkeet toimitilan omasta ryhmäkeskuksesta.
  • Mikäli ongelma ei ratkennut, niin ota yhteys kiinteistöhuoltoon (puh. 044 3161730).

Sähköt katkeavat sekä toimitilasta että yleisistä tiloista

  • Käytä taskulamppua
  • Tarvittaessa opasta muita

Sähkökatkon sattuessa myös hissit pysähtyvät. Mikäli jäät hissiin jumiin sähkökatkon tai muun vian vuoksi, toimi seuraavasti:

Ota yhteys hissihuollon vikapäivystykseen:

  • Matkapuhelimella - (Schindler, 020 320500)

Tarvittaessa voit soittaa hätänumeroon 112.

Väestönsuojelu

Väestönsuojan tarkoitus on suojella ihmisiä sortumilta, räjähdyspaineelta, sirpaleilta, kaasuilta, säteilyltä ja tulipaloilta. Kiinteistössä on yksi väestönsuoja. Jokaiselle väestönsuojalle on suositeltavaa valita väestönsuojanhoitaja ja hoitajan apulainen. Kiinteistön väestönsuojanhoitajien on hyvä opetella väestönsuojan laitteiden käyttö ja suojan käyttökuntoon laitto.

Kiinteistössä on yksi väestönsuoja:

Sijainti Suojaluokka Pinta-ala Suojapaikkoja Varusteiden sijainti
Keskustan seurakuntatalo K2 kellari S1 86 m² 114 Suojassa

Kiinteistön väestönsuoja on luokkaa S1. Suojaluokan S1 väestönsuoja on uudempi suoja, joka on rakennettu vuoden 1971 jälkeen. Tässä suojamallissa on mahdollista viipyä pitkiä aikoja. Suojassa on käsikäyttöinen tai koneellinen ilmanotto, joka on varustettu esisuodattimella ja aktiivihiili-hiukkassuodattimella.

Viranomaiset antavat ohjeita radiossa, jos on siirryttävä yleisiin väestönsuojiin ja tiedon siitä, mihin yleisistä väestönsuojista ihmiset siirtyvät. Siirtyminen väestönsuojiin tapahtuu siis aina viranomaisten kehotuksesta. Normaaliaikana tapahtuvat onnettomuudet eivät yleensä koskaan edellytä väestönsuojaan suojautumista, vaan sisälle suojautuminen riittää. Yleisissä väestönsuojissa on Suomessa yhteensä 110 000 suojapaikkaa.

Kiinteistön lähin yleinen väestönsuoja on Keskusliikenneasema ja se sijaitsee osoitteessa:

Ratakatu 6

Suojaväistö

Suojaväistöllä tarkoitetaan väestön siirtämistä johdetusti pois vaara-alueelta tilanteissa, joissa sen katsotaan aiheuttavan pienemmän riskin sisätiloihin suojautumiseen verrattuna. Tällaisia tilanteita ovat kaikki nopeasti kehittyvät vaarallisten aineiden onnettomuudet, voimakkaat palokaasujen aiheuttamat haitat, räjähdysvaara ja säteilytilanne.

Suojaväistö tehdään aina viranomaisten erillisen määräyksen perusteella. Viranomaiset ovat jo ennakolta suunnitelleet suojaväistön suorittamisen alueelta ja varanneet siihen tarvittavan kuljetuskaluston.

Irtaimiston säilytys

Erilaisten tavaroiden säilyttämisestä voi aiheutua tulipalon syttymisen tai leviämisen vaara, turvallisen poistumisen estyminen hätätilanteessa sekä tulipalon sammuttamisen vaikeutuminen.

Rakennuksen uloskäynnit on aina pidettävä kulkukelpoisina ja esteettöminä.

Uloskäytävät, porrashuoneet, sisäiset käytävät ja varastojen kulkureitit
  • Ei saa säilyttää mitään tavaraa.
Rakennusten alla tai läheisyydessä
  • Ei saa säilyttää helposti syttyvää materiaalia tai muuta tavaraa rakennusten seinustoilla, mm. roska-astiat, pahvipinot ja kuljetuslavat
Huom!
  • Pelastusviranomainen voi yksittäistapauksissa antaa poikkeuksia, esimerkiksi säilytettäväksi isomman määrän tai sallia säilytyksen eri paikassa tai rajoittaa säilytystä, jos turvallisuus sitä vaatii
Kiitos, että tutustuit dokumenttiin.